perjantai 4. tammikuuta 2013

Niinistön puheesta ja uskonnonvapaudesta


Hyvää uutta vuotta!

Muutama päivä sitten olin viimein ahkera ja tunnollinen suomalainen ja katsoin Sauli Niinistön uudenvuoden puheen Yle Areenasta. Sen tarkempaa analyysia en lähde tekemään, sillä fakta on, etten ole talouspolitiikan tai puheopin asiantuntija. Pidin puheesta kuitenkin paljon, se oli jämäkkä ja täynnä asiaa. Erityisesti nautin Niinistön tavasta elää puhetta todeksi esittämällä palkkionsa alentamista takaisin vuoden 2006 tasolle. Timo Soini leimasi teon populistiseksi, ja ehkä se sitä osittain olikin, mutta vielä enemmän kyseessä oli hienolla tavalla suunniteltu tapa käyttää valtiopäämiehen valtaa lautaskohua aiheuttamatta. Herra tasavallan presidentti ei missään vaiheessa ylittänyt valtaansa, mutta onnistui kuitenkin saattamaan eduskunnan tilanteeseen, jossa sen on noudatettava Niinistön puheen linjaa ja todennäköisesti alennettava omaa palkkaansa. Mieleen tulevat nykyisen presidentin ajat eduskunnan puhemiehenä.

Populismikohun sijaan paljon keskustelua aiheutti Niinistön päätös lopettaa puheensa toivottamalla Jumalan siunausta – perinne, jonka Tarja Halonen keskeytti tultuaan valituksi Ahtisaaren jälkeen. Monet miettivät, onko presidentillä kansakunnan eräänlaisena edustajana oikeus tällä tavoin rajata toivotuksellaan ulkopuolisiksi ne, jotka eivät kuulu kirkkoon tai muuten usko (kristilliseen) jumalaan.
Itse pidin siunauksen toivottamisesta, vaikka koenkin tavan sen verran vieraaksi, etten yleensä toivota siunausta kuin tilanteissa, joissa sitä minulle ensin toivotaan. (Esimerkiksi messun jälkeen pappia kätellessä.) Tuskin olisin siunausta kaivannut, jos Niinistö olisi sen jättänyt sanomatta, mutta mielestäni kyseessä kuitenkin on hyväksyttävä ja hyvä tapa, enkä todellakaan ymmärrä presidentin osakseen saamaa kritiikkiä. Niinistön uudenvuodenpuhe on kuitenkin ensisijaisesti hänen henkilökohtainen kädenojennuksensa, ei valtion virallinen puhe, vaikka perinteestä onkin kyse. Näin Niinistöllä on positiiviseen uskonnonvapauteen vedoten täysi oikeus toteuttaa omaa henkilökohtaista (katsomus)linjaansa, aivan kuten oli myös Halosella hänen jättäessään siunaustoivotuksen pois.

Ja onhan kyseessä myös kaunis perinne, vaikka tietyt ”kristofoobikot” eivät sitä välttämättä ymmärtäneetkään. Meille tuskin tulisi mieleen kritisoida Israelin valtiopäämiestä, jos tämä suomenvierailullaan tervehtisi sanoen ”shalom” tai jos muslimi aloittaisi meille tarkoittamansa puheen samaa tarkoittavin sanoin: ”as-salamu alaykum.” Usein näyttää siltä, että maassamme vallitseva ”suvaitsevaisuus” ei aivan yllä omaan kulttuuripiiriin asti, mikä on surullista, sillä vieraiden uskontojen kunnioittaminen lähtee aina oman kulttuurin kunnioituksesta. Jos halveksii kristinuskoa, halveksii väistämättä myös islamia, buddhalaisuutta ja hindulaisuutta.

Suurimmassa äänessä ovat aina vapaa-ajattelijat, joihin maassamme kuuluu reilu parituhatta henkilöä. Ihmiset usein luulevat, että kyseistä järjestöä kritisoidessani kritisoisin kaikkia ateisteja tai ateismia ylipäätään. (Aivan kuten monet luulevat minun kritisoivan Jumalaa kritisoidessani kristinuskoa.) Totuus kuitenkin on, että kritisoin fundamentalismia. Ateismi on uskonnollinen mielipide siinä missä teismikin, ja siirryttäessä apateistisista ateisteista vapaa-ajattelijoihin, siirtyminen on sama kuin siirtyisi tapaluterilaisista fundamentalistikristittyihin.

Suurin ongelma on, että ateismi ja uskonnottomuus on todellakin vain vaihtoehto, ei absoluuttinen ”oikea”. Vapaa-ajattelijat ja jotkut ateistit saattavat kokea tarjoavansa oikeaa vaihtoehtoa vaatiessaan kaikenlaisen uskonnollisuuden hävittämistä yhteiskunnan näkyvistä kerroksista – esimerkiksi juurikin presidentin puheesta tai vaikka koulun joulujuhlasta. Esimerkkinä: kysymys, ”miksi minun lapseni pitäisi kuunnella kristillistä propagandaa koulun pakollisessa joulukirkossa” on oikeutettu, ja negatiivisen uskonnonvapauden perusteella vastaus on, ettei hänen lapsellaan pidä olla mitään pakkoa. Aivan yhtä oikeutettu tässä tilanteessa olisi kuitenkin minun kysymykseni, miksi hypoteettisen lapseni tulisi olla pakotettu kuuntelemaan väitteitä siitä, että joulu on tonttuja ja Joulupukki, kun minun elämänkatsomuksen mukaan se ei sitä ole. Tahtoen sanoa, että vaikka uskonnottomalla on oikeus olla osallistumatta uskonnollisiin perinteisiin, uskovalla ihmisellä on sama oikeus osallistua niihin harkintansa mukaan. Minun hypoteettisen lapseni osallistuminen koulun joulukirkkoon ei olisi kenenkään ateistin lapselta pois, olettaen että lapselle tarjottaisiin joko vapautus kirkosta tai vastaava uskonnoton tilaisuus. Aivan samalla tavoin tasavallan presidentillä on oikeus toivottaa siunausta, kunhan kukaan ei vain aseella uhaten pakottaisi ateistisia kuulijoita tähän siunaustoivotukseen hampaat irvessä vastaamaan.

Aiheesta poiketen, minut löytää nykyään myös Tumblrista, osoitteesta www.ismailinblogi.tumblr.com. Päivitystahti on hieman nopeampi kuin täällä, ja aiheetkin välillä hieman kevyempiä. Ja vielä kerran, hyvää uutta vuotta kaikille – ja siunausta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti