keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Pätkä novellia

Tällä hetkellä pitäisi opiskella, mutta haluan kuitenkin julkaista nopeasti tämän pienen pätkän, jonka kirjoitin viime yönä. Se on täysi raapale ja toivottavasti osa pitempää novellia, mutta sen näkee sitten.


13. marraskuuta, aivan tavallinen tiistai. Nainen katsoi ulos harmaaseen aamuun huokaisten ja puristi lujemmin polttavaa kahvikuppiaan. Elämä oli ollut jo pitkään kuin paikallaan, tämänkin tiistain hän oli elänyt useita kertoja ennen, niin hän tunsi. Ehkä edellisessä elämässä, nainen ajatteli joskus katkerasti lähikaupan jonossa seisoessaan, tämä päivä oli ollut torstai. Ajatus tyydytti hänen ironista huumorintajuaan, muttei aivan riittänyt peittämään tuon kyseisen tiistain alakuloa. Aivan tavallinen, aivan harmaa tiistai – tai joskus torstai. Iltaisin nainen sytytti kynttilöitä keittiön ikkunalaudalle palamaan ja katseli, kuinka liekit heijastuivat pimeällä ikkunalasilla valoa lisäten. Nainen kuvitteli mielellään elämän sillä tavalla jonoksi heijastuksia, jotka olivat kaikki lähtöisin samasta liekistä. Ei aivan kuin buddhalainen ajatus kynttilästä kynttilään tai lampusta lamppuun kulkevasta liekistä, mutta melkein. Hänen heijastuksillaan oli kuitenkin yksi alkulähde, yksi aito liekki, jota hän ei koskaan tuntenut saavuttavansa. Äärettömästä saattoi ottaa viisi, kymmenen tai viisitoista ja silti se pysyi äärettömänä, ihmismielen käsittämättömissä. Aivan kuin pysyivät käsittämättömissä hänen elämänsä toistuvat tiistait, jotka muodostivat heijastejonon vailla sydänlähdettä jota olisivat matkineet. 

Ei hän ollut tyytymätön oikeastaan, tai välttämättä aina. Elämä kuljetti eteenpäin, niin hän uskoi ja hymyili katsoessaan nuoruuden valokuvia, joihin oli tallentunut hän ja poika sylikkäin, kasvot kameraan päin käännettyinä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti